x

15.2.2022

Novarbon kerrosviljelykontti tarjoaa monia mahdollisuuksia

Kerrosviljely onnistuu vaikka kontissa. Tämän todistaa Novarbon kerrosviljelyyn suunniteltu kontti. Kerrosviljelykontti on tiettävästi laatuaan ensimmäinen Suomessa, ja jo nyt vaikuttaa siltä, että kontin monipuoliset mahdollisuudet kiinnostavat ja käyttökohteita tulee lisää. 

Viljelykontti on juuri valmistunut Novarbon tuotantotiloissa Köyliössä, ja on muutenkin kokonaisuudessaan suunnittelusta lähtien Novarbon toteuttama. 

-    Kontti tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi opetuskäyttöön. Se mahdollistaa vertikaaliviljelyn toteuttamisen myös sellaisissa paikoissa, jossa ei muuta tilaa ole käytettävissä, Novarbon projekti-insinööri Arttu Lammensalo kertoo. 

Esimerkiksi tämä kyseinen kontti on menossa opetuskäyttöön Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian puutarhuriopiskelijoiden käyttöön. Gradialla on kaksi eri toimipistettä puutarha-alan opiskeluun, ja liikuteltava kontti mahdollistaa järjestelmän viemisen oppilaiden luo eri paikkakunnille. Opetuskäytön lisäksi konttiin rakennettu kerrosviljelyjärjestelmä soveltuu Lammensalon mukaan hyvin myös tutkimus- tai demokäyttöön. 

-    Tällaiseen käyttöön tarkoitetussa kontissa kustannukset ovat myös pienemmät kuin isommissa järjestelmissä, mikä varmasti madaltaa kynnystä hankkia järjestelmiä erilaisiin käyttötarkoituksiin. 

Etuna tässä on, että kontti voidaan rakentaa täysin räätälöidysti asiakkaan tarpeiden mukaan. Gradiankin tapauksessa pystyttiin ottamaan huomioon tarkalleen juuri heidän toiveensa. Eikä Novarbon viljelykontteja ole rajattu vain vertikaaliviljelyyn, vaan kontti voidaan suunnitella hyvin monenlaisten kasvien tuotantoa ja tutkimustoimintaa varten. 

Lammensalo ei vielä osaa arvioida onko lehtivihannesten kasvattaminen kaupallisessa tarkoituksessa konttimittakaavassa järkevää. Se tiedetään, kun ensimmäisiä kasvatustuloksia on saatavilla. 

-    Laskelmiemme mukaan energiankulutus suhteessa kasvatuspinta-alaan on samaa luokkaa kuin isommissa järjestelmissä. Muutenkin kasvatus kontissa onnistuu kuin missä tahansa kerrosviljelyjärjestelmässä. 

Täsmäviljely onnistuu myös etäohjauksella

Kontin kasvatustilassa sijaitsee kaksi kasvatushyllyä, joissa kummassakin on kolme kerrosta. Yhteensä viljelypinta-alaa on 25 m2. Kumpikin kasvatushylly on jaettu yhdeksään lohkoon. Kunkin lohkon valo-olosuhteita, kastelua ja lannoitusta pystytään säätämään erikseen.

-   Kuten isommissakin kerrosviljelyjärjestelmissä, myös tässä on automaattinen kastelu- ja lannoitusjärjestelmä, automatisoitu ilmastonhallinta, kosteudenpoisto, hiilidioksidiannostelu sekä säädettävä valaistus, Arttu Lammensalo luettelee.

Kasvatustilan lisäksi kontissa on erillinen tekninen tila, jossa voidaan tehdä kylvöjä, pestä kouruja sekä säätää kasvatustilan ominaisuuksia ohjausyksiköllä. Kasvatustilan olosuhteita voidaan ohjata ja hallinnoida paikan päällä, ja myös täysin etäohjauksella Growisor-järjestelmän kautta. Samaa järjestelmää käytetään myös Novarbon isommissa Vertical Farming järjestelmissä.

-  Gradian toiveiden mukaisesti toteutettu kontti on mitoitettu ensisijaisesti lehtivihannesten viljelyyn ja olosuhteita voidaan säätää tietyn kasvilajin ja kasvatusvaiheen tarpeisiin, Novarbon viljelyasiantuntija Henri Jaatinen kertoo.

Kontti on täysin eristetty, joten ulkoilman lämpötila ei vaikuta merkittävästi kontin olosuhteisiin. Eristys pitää pakkasellakin lämmön kontin sisällä eikä hukkalämpöäkään synny kuten normaalissa kasvihuoneessa.

-   Kyseessä on lähes suljettu järjestelmä, jossa resurssien käyttö tehostuu. Esimerkiksi kasvien haihduttama vesi käytetään kontissa uudelleen, Jaatinen jatkaa.

Jatkokehitystäkin on mietitty, ja kontti on suunniteltu ja rakennettu niin, että se mahdollistaa myös aurinkopaneelien asennuksen katolle ja niiden tuottaman energian käytön sähkön lähteenä.

Seuraavaksi kontti pääsee tosi toimiin Gradian toimipisteessä, kun ensimmäiset kasvatukset siellä alkavat.