20.5.2026
Kuopiolaisella Heimosen Puutarhalla tuotetaan iloa, mielihyvää ja silmänruokaa viljelemällä kotimaisia sesonkikukkia 45 200 neliön kasvihuonepinta-alalla. Parhaillaan kasvihuonepinta-alaa rakennetaan lisää. Usko tulevaisuuteen on vahva.
”Kukat ovat edullinen ostos ja ne tuovat iloa arkeen, ja kukkia ostetaan tulevaisuudessakin. Alalla on käynnissä rakennemuutos, eikä pienille tiloille välttämättä löydy jatkajia. Kotimaisille tuotteille on kuitenkin kysyntää. Kotimaisuus on suomalaisille tärkeää, mutta silti lopulta moni päätös tehdään hinta edellä. Siksi kotimainen kukka ei voi olla paljon tuontikukkaa kalliimpi”, toimitusjohtaja Sami Heimonen summaa.
Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi puutarhalla on investoitu tehokkuuteen. Avainasemassa on sisäinen logistiikka ja erilaiset viljelyä, tilauksia ja keräilyä palvelevat ohjelmistot. Näihin on yhdistetty myös tekoälyä, mikä auttaa koko toimitusketjun hallinnassa.
”Puutarha-alalla ajatellaan, että olemme kukan kasvattajia. Olemme toki sitä vahvasti, mutta kilpailukyky säilyy vain järjestelmiä kehittämällä ja investoimalla.”
Puutarhalla on käytössä uusi linjasto, jossa robotti täyttää ruukut, istuttaa pikkutaimet ja kastelee. Kapasiteetti on 20 000 tainta tunnissa. Automaation kehittäminen ja sisäinen logistiikka ovat jatkuvia kehityskohteita.
Kun Sami Heimoselta kysytään, että kokeeko hän turpeen saatavuuden heikkenemisen uhkana suomalaiselle kukkatuotannolle, mies naurahtaa ja toteaa: ”Uhka vai mahdollisuus!”
Puutarhalla on testattu jo noin 10 vuoden ajan erilaisia turvetta korvaavia raaka-aineita. Ruukutuksissa käytetään Novarbon Mossgrow-seoksia, joissa on mukana rahkasammalta. Rahkasammal tuo kasvualustaan vedenpidätyskykyä ja ilmavuutta. Sami Heimosen mukaan kaikki kasvit tuntuvat tykkäävän rahkasammaleesta ja se näkyy kasvien juurten kehittymisessä.
Viime syksystä lähtien Novarbon ruukutusseoksiin on lisätty myös puukuitua. Heimosen Puutarhalla kokemukset puukuidusta ovat hyviä.
”Puukuitu tuo kasvualustaan ilmavuutta ja puukuitulisä on monelle kasville parempi kuin perinteinen turveseos. Erityisesti heikkojuuriset kasvit, kuten miljoonakello, begonia, lumihiutale, neilikka ja diana hyötyvät puukuidusta.”
Puutarhalla seurataan viikoittain kasvien ravinnetilaa niin puristenesteen johtokyvystä, maanäytteistä kuin lehtinäytteistäkin. Lehtinäytteiden tulosten perusteella puukuitulisätyillä kasvualustoilla typen tarve on viljelyn loppuvaiheessa hieman suurempi kuin ilman puukuitua olevilla seoksilla.
Vaikka puutarhalla suhtaudutaan avoimen kiinnostuneesti uusiin turvetta korvaaviin raaka-aineisiin, Sami Heimonen myöntää, että turvetta on vaikea korvata kokonaan.
”Turve on paljon tutkittu ja viljelyominaisuuksiltaan erinomainen raaka-aine. Niin kauan kun kasvualustasta vähintään puolet on turvetta, pärjäämme sen kanssa hyvin.”
Heimosen Puutarhalla uskotaan, että puutarha-ala säilyy elinvoimaisena niin kauan, kun riittää kiinnostusta alaa kohtaan. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan nopeaa reagointia, kiinnostusta uuteen ja tahtoa ratkoa haasteita. Positiivinen ja kehitysmyönteinen asenne ja toimintatapa näkyy yrityksen arjessa.
”Välillä on vaikeaa, mutta valittamalla mikään ei mene eteenpäin. On tärkeää suhtautua asioihin positiivisesti – tämä koskee niin työntekijöitä, asiakkaita kuin yhteistyökumppaneitakin. Kaikki tarvitsemme toisiamme. Ei ole ongelmia, on vain haasteita”, Sami Heimonen summaa yrityksen ajatusmaailmaa.

Heimosen puutarhan amppeleiden kasvualusta on Novarbo Amppelimulta. Siinä on 10 prosenttia puukuitua.
Heimosen puutarhan juuret ulottuvat 1940-luvulle, jolloin Sami Heimosen mummi ja ukki pitivät kukkakauppaa Kuopiossa. Aluksi kasvatettiin astereita ja gladioluksia leikoiksi kukkakauppaan. 1970-luvulla alkoi ammattimainen kasvihuoneviljely. Vuonna 2007 tehtiin sukupolvenvaihdos, ja nyt mukana on jo neljäs viljelijäsukupolvi.
Puutarhalla kasvatetaan sesonkikukkia tilauksesta eri kauppaketjuihin, puutarhamyymälöihin sekä kaupungeille ja seurakunnille. Vuosittain kasvatetaan 3,5 miljoonaa tainta, joista tärkeimpiä ovat orvokki, pelargoni, begoniat ja amppelit. Puutarha työllistää vakituisesti 10 henkilöä ja lisäksi vahvuudessa on noin 60 kausityöntekijää, joiden työsuhteen kesto vaihtelee 2–11 kuukauteen.