x

27.6.2017

Novarbo sai EU-rahoituksen kasvualustojen tuotannonkehittämiseen

Novarbo Oy on kehittänyt uudenlaisen aidosti uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvan, ympäristöystävällisen ja ekologisen rahkasammalpohjaisen vaihtoehdon kasvihuoneviljelyssä käytettäväksi kasvatusalusta tuotteeksi. Nyt Novarbo on saanut EU:n Horisontti 2020 –ohjelmasta pk-yrityksille myönnettävää rahoitusta 2,44 miljoonaa euroa.

Uusi kasvualustamateriaali on kompostoituva ja sillä voidaan korvata perinteisiä kasvatusmateriaaleja, jotka eivät ole biohajoavia. Alalla halutaan vahvasti siirtyä ympäristöystävällisempiin ja uusiutuviin vaihtoehtoihin kasvatusmateriaaleissa ja Novarbon innovaatio tarjoaa esimerkillisen ratkaisun tähän.

Uusien kasvualustalevyjen raaka-aineina käytetään Biolan Groupiin kuuluvan EcoMoss Oy:n keräämää rahkasammalta. Rahkasammal on aidosti uudistuva luonnonvara. Rahkasammalta korjataan elävän, ojittamattoman suon pinnasta parinkymmenen sentin kerros ja korjuun jälkeen alueen suoekosysteemi jatkaa kehitystään. Arvion mukaan sammaltuotannon kiertoaika on noin 15–30 vuotta eli olennaisesti lyhempi kuin puuntuotannon nykyinen kiertoaika metsätaloudessa.

- Olemme nimenneet tämän uuden tuotesarjan Mosswool-tuotteiksi. Mosswoolin etuja ovat muun muassa sammaleen erittäin hyvä toimivuus nykyaikaisessa viljelymenetelmässä, antiseptisyys, nopeasti uusiutuva sammalraaka-aine sekä kierrätettävyys esimerkiksi kompostoimalla käytön jälkeen, kertoo Biolan Groupin toimitusjohtaja Teppo Rantanen.

Hanke käynnistyy syyskuussa ja sen kesto on kaksi vuotta. Novarbo Oy rakentaa ensivaiheessa demokokoluokan tuotantolaitoksen Biolan Groupin nykyisen tuotannon yhteyteen.

- Mosswool merkitsee uutta päänavausta sellaiselle kasvualustatuotteiden markkinasegmentille, missä meillä ei aikaisemmin ole ollut tuotteita tarjottavana. Hankkeen tuloksena meillä tulee olemaan hyvät valmiudet käynnistää Mosswool-tuotesarjan suuren mittakaavan kaupallinen valmistus ja myynti, kertoo Biolan Groupin Teppo Rantanen.

EU:n Horisontti 2020 -tutkimuspuiteohjelman pk-yritysosion viimeisimmällä kierroksella on myönnetty yhteensä 100 miljoonaa euroa 69 innovatiiviselle yritykselle 21 maasta. Suomesta rahoitusta tällä rahoituskierroksella saavat Novarbo Oy Eurasta ja Optomed Oy Oulusta.