x

18.5.2020

Kentänhoidon kevätkunnostuksen askeleet

Maalis- ja huhtikuu olivat Etelä-Suomessa nurmikonhoitotöille kohtuullisen suotuisia leudon ja vähälumisen talven ansiosta. Nyt toukokuussa on ollut jo mukavan lämpimiä säitä, mutta myös alhaisia lämpötiloja. Hyvällä suunnittelulla kaikki keväiset kenttätyöt kuitenkin onnistuvat. Koronavirustilanteen takia käyttäjämäärät kentillä ovat olleet vielä vähäisiä. Kenttien vähäinen käyttö helpottaa kentänhoitoa ja nyt onkin oiva aika luoda kestävää kasvua kaudelle.

Nurmi pystyleikkun jälkeenKeravan krikettikenttä on ollut käytössä jo usean vuoden. Vaikka kriketti on maailmalla toiseksi eniten pelattu palloilulaji, on laji Suomessa vielä vasta muutaman tuhannen harrastajan ja pelaajan varassa. Krikettikentällä toivotaan, että kentällä voidaan järjestää vielä muutama mukava maaottelu elokuussa.

Keravan krikettikentällä kentänhoitoa on kehitetty joka vuosi, ja nyt oli aika tehdä keväisiä huoltotoimenpiteitä kentälle. Kenttä on pinta-alaltaan noin hehtaarin luokkaa ja muodoltaan pyöreähkö. Keskellä kenttää on kriketille soveltuva keinonurmimatto, jossa tapahtuvat lajille ominaiset heittosuoritukset sekä juoksut. Muu osa kenttää on luonnonnurmella: lajikkeina ovat natalajit, niittynurmikkalajit ja raiheinät. Kasvualusta on ”sisäkehällä”, joka noin puolet pinta-alasta, hiekkavoittoinen ja ulkokehällä savivoittoinen.

Kentän hoitotoimet keväällä 2020

Kentälle tehtävät hoitotoimet pitivät sisällään pintakerroksen ilmastamisen 1-3 cm syvyyteen menevällä syväpystyleikkuulla, täydennyskylvöillä ja pitkään toiveissa olleella ”topdressing” hiekoituksella. Syväpystyleikkuulla poistetiin pintakerrokseen muodostunutta kuitukerrosta eli orgaanista ainesta, jotta kenttä kestää kulutusta edellistä paremmin ja että vesi etenisi paremmin alempiin kasvualustakerroksiin. 

Pystyleikkuun kuidun poiston lisäksi ulkokehälle ympäristöstä kertyvät rikkakasvit saadaan samalla hyvin hallintaan. Pystyleikkuu tapahtui keräävällä laitteella ja muutenkin ylimääräinen pintaan kertyvä orgaaninen aines kerättiin talteen kentän muihin osiin viherrakentamismateriaaliksi. 

Kuvagalleria1

Täydennyskylvöjä tehtiin samoilla nurmilajeilla kuin mitä kentässä on ennestäänkin käytössä. Kylvö suoritettiin sisään maahan, jotta itäminen onnistuisi paremmin. Lopuksi kenttä vielä hiekoitettiin hienolla hiekalla, jota käytettiin 40 tn. 

Loppukausi kentällä lannoitetaan maltillisesti, ottaen huomioon mahdolliset kuuman kesän aiheuttamat kasteluvaikeudet. Kentällä ei ole maahan sijoitettua omaa kastelujärjestelmää, joten kauden aikana lannoitteena käytetään Vianon Turfprof Tensio -lannoitetta, joka sisältää maltillisten ravinnepitoisuuksien lisäksi 2% kostutusainetta. Tuote soveltuu erittäin hyvin alueille, joissa kastelun takaaminen on haasteellista.

Kenttä sijaitsee osoitteessa Kettulanpolku 8 Keravalla ja kannustan käymään paikalla, jos vain on mahdollista. Krikettikentällä järjestetään tietenkin myös lajiin tutustumista halukkaille ryhmille. 

Viheralueiden ja kenttien hoidossa auttavat Novarbon asiantuntijat sekä kattava tuotevalikoimamme. 

Kysy lisää: 

Mika Nurminen 
Tuoteasiantuntija  
040-1379858 
mika.nurminen@novarbo.fi